Selviytyvätkö lapset?

Selviytyvätkö lapset?

Perinteisesti eron vaikutusta lapsiin on pohdittu luettelemalla eron seuraamuksia. Näitä on haettu myös tutkimusten avulla. Mm. amerikkalainen Wallerstein on työryhmineen tutkinut eron vaikutuksia jo kymmeniä vuosia. Wallersteinin tarkoitus on ollut osoittaa, että erolla on haitallisia vaikutuksia lapsiin. Eroavan vanhemman kannalta nämä tutkimukset eivät yleensä auta selviytymään eivätkä anna työkaluja lasten auttamiseen. Voidaan myös kysyä miten sitten samoille lapsille olisi käynyt, jos perheet olisivat jatkaneet kokonaisina, eroamatta?

Autettaessa lapsia eron yhteydessä ja sen jälkeen on tärkeämpää miettiä sitä, millainen ero nyt on kyseessä. Eron voi hoitaa hyvin tai huonosti. Periaatteessa lapsilla, kuten aikuisillakin, on mahdollisuus oppia eron kautta monia elämän kannalta tärkeitä asioita. Tutkimuksilla on saatu myös näyttöä siitä, että kunnolla työstetty ero antaa lapsille paljon myönteisiä voimavaroja. Se voi mm. auttaa heitä ilmaisemaan tunteitaan, käsittelemään surua, olemaan assertiivisia ja parantaa itsetuntemusta. Eron työstämiseen Tähän lapset tarvitsevat aikuisten tukea. Ja avointa vuorovaikutusta.

Mikä lasta auttaa?

Ensimmäinen asia, joka lapselle tulee eteen eron jälkeen on tilanteen hyväksyminen. Mikäli hän ei voi vähitellen katsoa tosiasioita silmiin ja hyväksyä vanhempien eroa, ei hän voi myöskään lähteä käymään läpi kriisiään. Voidakseen hyväksyä tosiasiat lapsi tarvitsee turvallisuutta ja tietoa. Hänelle pitää kertoa erosta ajoissa, jotta hän tietää "missä mennään". Hän ei kuitenkaan kaipaa mitään yksityiskohtaista selvitystä aikuisten elämään liittyvistä episodeista. Lapsen turvallisuuden tunne lisääntyy, aikuinen ottaa vastuun ja toimii auktoriteettina. Vanhemman syyllisyyden ei pitäisi johtaa auktoriteetin murenemiseen.

Puolueettomuus on lapselle yksi keskeisimpiä keinoja selviytyä erosta. On tärkeää, että hän voi keskittyä omaa eroprosessiinsa siten, että hänen ei tarvitse ottaa kantaa aikuisten ristiriitoihin. On hyvä muistaa, että lapsi ei ajattele toisesta vanhemmastaan samoin kuin minä eikä hänelle kannata omaa kantaansa tyrkyttääkään. Parempi on korostaa sitä, että hän saa ajatella omalla tavallaan. Vaikka vanhemmat riitelevät niin se on aikuisten oma asia eikä lasten tarvitse ottaa kantaa. Tämä koskee kaiken ikäisiä lapsia. Myös aikuisia lapsia.

Menetysten läpikäyminen kuulu aina erokriisiin. Lapsi luopuu erossa monista asioista. Hänen tulee surra oma eron surunsa. Eron alkuvaiheessa omat vanhemmat eivät aina ole oikeita henkilöitä auttamaan tässä, koska lapsi ei halua kuormittaa vanhempiaan, joilla on muutenkin vaikeaa. Lasten kanssa voi myös lukea satuja, kuten Punahilkka tai Hannu ja Kerttu ym. Klassiset sadut, joissa menetyksiä käydään läpi piilotajuisesti. Valokuvien katselu ja muisteleminen auttavat myös. Lapsi ei myöskään vahingoitu, jos hän näkee aikuisenkin olevan surullinen. Se on eri asia kuin käyttää lasta omana olkapäänään.

Lapsen syyllisyyden tunteiden vähentäminen on vanhempien tehtävä. Ero ei ole lapsen syytä. Se on lapsille myös kerrottava. Siitä on puhuttava ja taas kerrottava. Pieni lapsi ei usko kerrasta. Lapsen maailma on hyvin minäkeskeinen ja hän selittää helposti kaikki asiat itsestään johtuviksi. Jos vanhemmat ovat riidelleet rahasta, voi lapsi päätellä olevansa syyllinen, koska hänen elättämisensä on ollut niin kallista.

Eron hyväksyminen tosiasiana mahdollistaa työskentelyn siitä selviytymiseksi. Lapsella on halua ajatella, että vielä joskus isä ja äiti palaavat yhteen ja perhe on taas yhdessä. Hän saattaa myös toimia oman tavoitteensa mukaisesti ja yrittäen manipuloida vanhempiaan. Hänelle on kuitenkin eduksi ajatella, että hän ei voi vaikuttaa tähän asiaan. Näin energia kohdistuu oikeaan kohteeseen eli hänen oman eroprosessiinsa.

Lapsen on tärkeää voida ajatella ”onnellisia loppuja”. Tämäkin tarina päättyy lopulta hänelle onnellisella tavalla. Elämästä selviytyy vaikka joskus on vaikeuksiakin. Se on totta,, jos voi uskoa riittävästi itseensä. Usko omiin mahdollisuuksiin taas syntyy siitä, että joku muu uskoo minuun. Lapsi tarvitsee siten rakkautta ja hyväksymistä, jotta voisi hyväksyä itsensä ja uskoa mahdollisuuksiinsa.