Rakentava Valinta -seminaari on tri Bruce Fisherin kehittämä ja Kari Kiianmaan uudistama 10 viikkoa kestävä seminaari erityisesti parisuhteensa kehittämisestä kiinnostuneille henkilöille sekä henkilöille, jotka haluavat kehittää ihmissuhteitaan ja itseään.  Seminaarin suomalaisesta kehitystyöstä vastaa Kari Kiianmaa. Ensimmäiset Rakentava Valinta -seminaarit pidettiin Yhdysvalloissa 1980 -luvun puolessa välissä. Nykyään niitä pidetään kaikkialla Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä monissa muissakin maissa, kuten Suomessa. Normaalisti seminaari kokoontuu kerran viikossa kolmen tunnin ajan, mutta seminaarista on olemassa myös muunnoksia (esim. viikonloppuseminaarit). Seminaari perustuu oppimiseen, eli se sisältää tietyn rakenteen ja oppimateriaalin, joiden avulla päästään työskentelemään kohti tavoitetta, parempia ihmissuhteita. Seminaarin keskustelut ja harjoitukset tekevät siitä syvällisen ja antoisan kokemuksen osanottajille. Sekä miehet että naiset ovat antaneet myönteistä palautetta seminaarista. Työskentelyn tukena osanottajilla on Kari Kiianmaa kirjoittama kirja Rakentava valinta sekä teokseen liittyvä työkirja. Molemmat teokset ovat saatavissa kirjakaupoista tai verkkokaupastamme. Rakentava Valinta -seminaarilla on mm. seuraavanlaisia tavoitteita: - Viestinnän kehittäminen itsensä kanssa (sisäinen viestintä).
- Viestinnän kehittäminen suhteessa toisiin ihmisiin ja erityisesti perheenjäseniin.
- Ihmissuhteiden parantaminen ja avioerojen ehkäisy.
- Vastuun ottaminen omasta onnellisuudesta.
Kokemuksia Rakentava Valinta -seminaareista: "Ihmiset ympärillämme alkoivat erota. Tuntui kuin kaikki ystävät eroaisivat. Emme halunneet, että meillekin käy niin. Teimme töitä seminaarissa ihan tosissamme ja osaamme nyt huolehtia itsestämme ja suhteestamme uudella tavalla. Tämä on mukavaa rakkautta! (Eeva 55 v.) Meille ei voi sattua enää mitään pahaa ja ylitsepääsemätöntä. Siltä ainakin tuntuu, nyt kun olemme oppineet vihdoin puhumaan rehellisesti. (Kalevi 40 v.) Nyt tiedän, miksi menin naimisiin Pekan kanssa. Minun odotukseni olivat ihan pielessä. Onneksi olemme voineet aloittaa ikään kuin alusta.(Leena 28 v.) Minusta on mukava, että seminaari ei ollut mitään "temppuilua" vaan saimme ihan oikeita välineitä vaikuttaa elämäämme jatkossakin. Minulle omien rajojen (assertiivisuus) merkitys selvisi vasta nyt. (Kari 46v.) |